torstai 17. tammikuuta 2013

Perus arkea

Puurtaminen alppihiihdon sydänmailla jatkuu. Viime viikonloppuna uran kuudes maailmancup startti oli tosiasia, näyttämönä toimi Sveitsin Adelboden. Ennen kyseistä päivää en ollut laskenut Sveitsissä kisaa tällä tasolla ja nyt voin kertoa että tunnelma oli jotain aivan uutta. Väkeä oli aamulla jo tuntia ennen kuin kisa alkoi tuhansia etsimässä parhaita paikkoja rinteen varrelta ja virittäytymässä tunnelmaan, todellista katsojalukuu on vaikea lähteä veikkailemaan mutta paljon niitä kyllä oli !!

Oma suorittaminen meni aika pahasti vihkoon. Rinne ei missään nimessä oo ensikertalaiselle helppo kun kahta samanlaista käännöstä ei taida rinteestä löytyä mutta silti pitäisi pystyä parempaan. Reeneissä kulkee, mutta sen siirtäminen kisoihin ja varsinkin maailmancuppiin vaatii vielä tekemistä ja kokemusta. Varmasti ensi vuonna on astetta helpompaa lähteä kyseiseen kisaan.


Kisan jälkeen hypättiin autoon ja 8 tunnin ajomatkan jälkeen olin tutuissa maisemissa Saalfeldenissä. Sunnuntain pujottelu kisan katoin tv:stä ja hauskinta oli se kun lähtölistat pyöri ruudussa ja oma nimi välähti siellä, en tiedä miksi kun tarkoitus ei ollut edes laskea sitä kisaa. Noh kai se on hyvä olla yks starttaamaton maailmancuppi kans ? :)



Kuivareeneissä piti vähä keventää tunnelmaa.


Tämä viikko ollaan reenattu Hintterreitissä ja viikonloppuna kilpailut jatkuu eurooppacupin osalta Kirchbergissä. Joukkueeseen on tulossa lisäystä kun Joonas Räsänen tulee atlantin tuolta puolelta mukaan remmiin !!!

-Samu

lauantai 5. tammikuuta 2013

Moi

Levin eurooppa cupin jälkeen kävin muutaman päivän lataamassa akkuja kotona Vaasassa ennen keski-euroopan reissua. Kotiin on aina mukava mennä, tuntuu että kiireet katoaa ja aivot voi laittaa narikkaan vähäksi aikaa. Joulukuu vietettiin keski-euroopassa normi merkeissä, kilpailua, reeniä ja reissaamista. Sitähän se arkipäivä meillä on. Davosista alkoi reissu, mutta se paikka osoittautui vähän huonoksi valinnaksi sään puolesta. Oli siellä pari kilpailuakin mutta niistä ei jääny mitään kerrottavaa. Seuraavana oli vuorossa Alta Badia, suurpujottelun mekka niinku joku tykkää sanoo. Sehän sopi, siellä saatiin hyvää reeniä ja kauden ensimmäinen maailmancuppi suurpujottelun osalta mulle. Kilpailu päivästä jäi positiivinen fiilinki vaikka olin 36 ja toinen kierros jäi 60sadasosan päähän. Kokemusta karttuu ja tekemällä oppii !!


Kisan jälkeen saatiin vielä pari kovaa reeni päivää kisarinteessä. Oikeen raskasta ja haastavaa reeniä. Alta Badian jälkeen oli vielä vuorossa St.Moritzin eurooppa cup ennen joululomaa. Tuloksena sija 8, ei huono ei mega hyvä, perus suorittamista. Ekalla kiekalla annoin vähä etumatkaa pienellä sisäsuksi virheellä, mutta toinen lasku oli ihan perus tekemistä taas. Hyvillä fiilingeillä pysty jatkamaan loman viettoon.


Joululomalta tultiin takaisin keski-eurooppaan 1päivä tätä vuotta, muutama päivä reeniä on nyt takana ja vanha rumba jatkuu. Paikat ja suunnitelmat vaihtuu harvasen päivä, mutta onneks sentään tiedetään missä huomenna ollaan. Ylihuomisesta ei niinkään oo varmaa :) Keli on hyvin vaihteleva ja kokoajan pyritään olla parhailla paikoilla harjoittelemassa.





-Samu